"Nykyinen lainsäädäntö painottuu hoivaan ja terveyteen, mutta ihmisen hyvinvointi on paljon enemmän."
Meiltä puuttuu yhä laki, joka velvoittaisi kunnat ja hyvinvointialueet turvaamaan ikäihmisille tosiasialliset mahdollisuudet harrastamiseen, kulttuuriin, liikuntaan ja sosiaaliseen elämään.
Nykyinen lainsäädäntö painottuu hoivaan ja terveyteen, mutta ihmisen hyvinvointi on paljon enemmän. Yksinäisyys on yksi ikäihmisten suurimmista terveysriskeistä, ja sen torjuminen vaatii muutakin kuin hoivapaikkoja.
Moni ikäihminen jää kotiin, koska kuljetuspalvelut eivät riitä, harrastusryhmät ovat täynnä, kokoontumistiloja ei ole, tai palvelut on keskitetty paikkoihin, joihin ei pääse ilman omaa autoa.
Tämä ei ole yhdenvertaisuutta. Se on rakenteellinen este, joka kaventaa ikäihmisen oikeuksia ja heikentää elämänlaatua.
Valvontaviranomaiset ovat myös toistuvasti huomauttaneet, että ikäihmisten osallisuus ja sosiaalinen hyvinvointi jäävät palveluiden viidakossa toistuvasti sivurooliin. Silti mikään laki ei velvoita turvaamaan näitä oikeuksia samalla painolla kuin terveyttä tai turvallisuutta. Tämä on selkeä puute, joka on korjattavissa.
Ikäihmiset ovat osaltaan rakentaneet tämän maan. He ovat tehneet työnsä, maksaneet veronsa ja kantaneet vastuunsa.
On kohtuullista, että myös yhteiskunta kantaa vastuunsa heistä, ei vain hoivassa, vaan myös siinä, että elämä pysyy elämän arvoisena.
Yhdenvertaiset oikeudet harrastamiseen ja sosiaaliseen elämään eivät ole ylellisyyttä. Ne ovat perusoikeuksia, jotka kuuluvat jokaiselle suomalaiselle iästä riippumatta.
Siksi tarvitsemme lain, joka turvaa ne selkeästi ja velvoittavasti. Tämä laki ei olisi ylellisyyttä. Se olisi perusoikeuksien toteuttamista. Se olisi investointi ennalta ehkäisyyn, terveyteen, hyvinvointiin ja ihmisarvoon.
Se olisi selkeä viesti, että Suomessa vanhuus ei ole syrjäyttävä tekijä.
Kirjoittaja Reijo Löytynoja on Eläkkeensaajien keskusliitto EKL:ry valtuuston puheenjohtaja, Janakkala
