"Omakohtainen kristillinen usko olisi suuri voimavara maallikkovastuullisten ja papistonkin kohdalla. Muodollinen kirkon jäsenyys tai valta-asema ei sitä tee."
Luterilaisen kirkon seurakuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut.
Politiikan tavoin siellä on useita ryhmittymiä tavoittelemassa valtuustopaikkoja. Useilla paikkakunnilla yksi vaaliryhmä on ”Elävä seurakunta”. Tarkoittaako se, että muut ovat kuolleita?
Elävyys tarkoittaa ymmärrykseni mukaan sitä, että ehdokas on henkilökohtaisesti uskossa Jeesukseen. Raamattu sanoo, että jokaiselle, joka tahtoo, Jumala antaa voiman tulla hänen omakseen. Tämä voi olla meidän jokaisen tavoite, oli kirkon jäsen tai ei. Kristus ei perustanut uskonnollista kirkkoa, mutta mahdollistaa yhteyden Jumalaan. Etsivä löytää sen.
Mitäpä, jos eri ryhmissä turvattaisiin Jumalan viisauteen, jota Raamatusta löytyy. Hän on luvannut myös kyvyn terveeseen harkintaan. Järkikin on käytettävissä.
Luottamustehtävässä tarvitaan tietysti moninaisia johtamistaidollisia, taloudellisia, sosiaalisia ja muita taitoja. Kokemuksen merkitystä ei voi aliarvioida.
Suomalaisen on hyvä tiedostaa, että on useita erilaisia kristillisiä seurakuntia valtakirkon lisäksi. Tieto näistä on aika vähäistä. Suomessa toinen verotusoikeuden omaava kirkkokunta on ortodoksikirkko. Pieniä luterilaiseksi tunnustautuvia seurakuntia on Lähetyshiippakunnan alla. Kirkon herätysliikkeillä on omat toimintonsa, kuten myös Pelastusarmeijalla. Maailmalla isoja kirkkokuntia ovat esim. adventistit, baptistit, metodistit, joilla on pienimuotoista työtä myös Suomessa.
Kristillisiä, ns. vapaita seurakuntia on maassamme kymmenittäin. Jo vuosisadan ajan Suomessa ovat toimineet helluntaiseurakunnat ja vapaakirkko.
Erityisesti viime vuosikymmeninä Suomessa on lisäksi uudempia pienehköjä seurakuntia. Kaikkien vapaiden seurakuntien yhteinen nimittäjä on jäsenistön omakohtainen usko Jeesukseen.
Tätä alkuperäinen sana ”seurakunta” tarkoittaakin, uskovien yhteisöä.
Paikallisseurakunta on tärkeä yhteisö, jonka tulisi tuoda elämää niin jäsenilleen kuin paikkakunnalle. Omakohtainen kristillinen usko olisi suuri voimavara maallikkovastuullisten ja papistonkin kohdalla. Muodollinen kirkon jäsenyys tai valta-asema ei sitä tee.
Lakihenkistä uskonnollisuutta on liikaa. Jumala on kuitenkin armollinen. Hän rakastaa ihmistä. Hän lupaa antaa viisautta anovalle, myös seurakuntavaltuutetulle.
Kirjoittaja Hannu Hurri on lääkäri, Kouvola
